torstai, 8. maaliskuuta 2012

Taitaa olla kevät .. ja aika agilityn

Viikonlopulla ja alkuviikolla oli upeat kelit. Aurinko paistoi, yöllä oli pakkasta ja aamuisin hanki kantoi. Ainakin paikoitellen.
Sunnuntaina oli Porissa agiepikset. Olin suunnitellut lähtöä jo jonkinaikaa. Tarkoitus oli mennä Vannin kanssa tekemään rata tai ehkä parikin, kun kilpaileville oli tarjolla sekä tavallinen agirata että hyppäri. Pohdin pitkään otanko Narrin turistiksi mukaan. Lopulta sunnuntaiaamuna muutin suunnitelmaa niin, että otin koko koiralauman mukaan ja päätinpä vielä yrittää ehtiä mölliradallekin - Narrin kanssa!
Pari kertaa eksyttiin matkalla ja paikalle päästessämme oli porukka jo rataan tutustumassa. Ryysäsin kiireesti sekaan ja vasta tutustumisen jälkeen maksoin. Vaikka kotoa lähtiessä olin ryöstänyt säästöpossun, ei rahnat riittäneet kuin kolmen rataan. Varsin epäloogisesti laitoin Narrin kahdelle ja Vannin yhdelle. Mölleillä kun oli mahdollisuus suorittaa sama rata kahteen kertaan.
Ekalla kertaa Narri säntäsi heti toisen hypyn jälkeen moikkaamaan tuomarisihteereitä ja tutkimaan mitä kivaa heidän pöydältään löytyy. Jotenkin sain Narrin takaisin radalle mutta nyt Narri äkkäsi ihanan puomin. Sitten piti käydä moikkaamassa tuomaria ja ratahenkilöitä tietty kans ... ja taas osui puomikin näköpiiriin. Saatiin me kuitenkin kaikki esteet lopulta suoritettua myös oikeasta suunnasta ja hyväksyttävässä järjestyksessä. Aikaa upposi pari minuuttia. Aikavirheen, ohituskieltojen ja hylkyjen summaksi tuli reilut 120 virhepistettä. Vaan kaikki maksirimat pysyi ylhäällä, kontaktit tuli otettua oikein ja todella harvoin treenissä kohdatut pussi ja maksimuurikin menivät ok.
Toisella kierroksella sisäänheittäjä vihjaisi, että mölleissä saa palkita. Mä sitten kaivoin taskusta Narrin kettulötkön. Nyt sujui paremmin. Tuomarisihteerin pöytää käytiin tälläkin kertaa tutkimassa mutta sitten sain Ketun äänen avattua ja Narri kiinnostui seuraamaan mua ja kettua. A-esteellä tais Narri lähteä liikaakin ketun perään. Oletan että sieltä tuli kontaktivirhe. Pussissa tuli tällä kertaa uskonpuute ja ekalla yrityksellä Narri ei tullut läpi. Toinen yritys sujui sitten jo paremmin, joskin ratahenkilö vähän auttoi. Lopussa vielä yksi ohituskielto, joten yksi hylky + kolme kieltoa + vitonen ja reilun 19 sekunnin ajanylitys tuotti tulokseksi vähän alle 50 virhepistettä.
Osaamistasoon nähden oikein hyvä tulos. Etenkin kun sekä alusta että esteet olivat Narrille vieraita.
Vanni pääsi sitten vain agiradalle. Radalla oli muutama hankalahko takaakierto. Vannin kanssa ne eivät tuottaneet isommin ongelmia. Vanni liikkui tapansa mukaan samaa vauhtia kuin minäkin ja mä oli jo ihan puhki. Pujotteluun olisin halunnut reilusti enempi vauhtia. Muuten Vanni hoiti oman osuutensa oikein mallikkaasti. Puhdas rata mutta 10 sekunttia yliaikaa tuli saldoksi. Medejä oli vain kaksi ja sille toiselle viimeinen takaakierto tuotti sen verran virhepisteitä, että Vanni voitti. Saatiin hieno kultamitalli ja puruluu.
Ei ihan vielä ola Vannin kanssa valmiita palaamaan kisaradoille. Siis virallisiin. Käydään epiksissä tsekkailemassa alkaako vauhti parantua. Narrin kohdalla tarvii katsella miten nopeasti kehitystä alkaa tapahtua vai alkaako. Hieman elättelen toiveita siitä että vielä tämän vuoden aikana päästään Narrinkin kanssa aloittaman virallisissa. Saapi nähdä miten käy.

torstai, 1. maaliskuuta 2012

Kas, maaliskuukin jo alkoi

Lunta on tullut aina vaan lisää mutta nyt on jo jonkinaikaa lämpötila noussut päivällä reilusti plussaan ja välillä yölläkin on ollut suojakeli. Tänään oli tuo pienempi asfalttitie varsin liukas.
Valoisuus on lisääntynyt niin, että ollaan tällä viikolla jo tehty pidempi lenkki heti töistätulon jälkeen. Ei tarvi lamppua. Vähän lyhkäsiä lenkit on olleet, kun tuo lumessa rämpiminen on aika raskasta ja olen jostain syystä muutenkin ollut hieman uuvahtanut. Viimeviikola jäi uimahallikäyntikin väliin.
Nyt tuntuu olo reippaammalta ja ajattelin vielä tänään laittaa ainakin tomaatit ja paprikat itämään. Ehkä jotain kukkiakin ... ja jospa kokeilisi taas jälleen kerran sitruunamelissaa, joka jostain syystä ei vaan oikein suvaitse itää.

sunnuntai, 12. helmikuuta 2012

He...he...helmikuu

Talvi jatkuu talvena. On paukkunut Paavalina ja kylmännyt Kynttelinä, joten odottelen kelpoa kesää.
Narri täytti helmikuun alussa kokonaista kaksi vuotta. Alla Virallinen Synttärikuva, joka on otettu päivän tai pari synttäreiden jälkeen. Juhlittiin vaatimattomasti. Synttärilahjapehmon Narri sai jo tammikuun puolella (Ostin Turun näyttelystä). Ennen synttäreitä lahja oli jo muokattu uuteen kuosiin. Tällä viikolla raatoa kuskattiin mettälenkillä ja se hukkui hankeen. Löytynee lumien sulaessa. Tai sitten ei.


Agilitytreeneissä on käyty kerran viikossa - välillä Narrin, välillä Vannin kanssa - työtilanteesta riippuen. Vaikka pakkaset on paukkuneet toisinaan yli kahdenkymmenen asteen, on tiistai-illoiksi sattunut siedettävä keli. Lisäksi Rähmisten talviharkkapaikkana toimivassa kasvihuoneessa on lämmitys. On siellä ainakin jonkinverran lämpimämpää kuin ulkona vaikkei varsinaisesti lämmin tila olekaan.
Viime perjantaiksi suunnittelin jo reissua ATT:n epiksiin. Vanni olis saanut osallistua, Narri lähteä turistina.
Reissu kuitenkin kariutui kylmyyteen. Ulkoilma tosin lämpeni jo aamupäivän aikana perjantaiaamun yli kahdestakymmenestä kymmenen asteen kieppeille, mutta torppa oli pitkähkön pakkaskauden jälkeen niin kylmä, että totesin parhaaksi jäädä kotiin ja laittaa tuli tuvannurkkaan pariinkin kohtaa. Siis hellaan ja leivinuuniin.
Valdea ei ole kovilla pakkasilla huvittanut lähteä pitkille lenkeille, Narria ja Vannia ei pakkaset tunnu vaivaavan. Itekin haalari päällä tarkenen yleensä suht hyvin.
Mettähommia ei lumitilanteen takia ole juurikaan tehty. Puuvajassa sentään välillä pätkitty ja pilkottu polttopuita. Hyvin riittänevät ellei kevät kauheasti myöhästy.
Sisähommissa edelleen laiskoteltu mutta tällä hetkellä kämppä on siedettävässä kuosissa. Sämpylätaikina on nousemassa ja ruoka uunissa.

lauantai, 28. tammikuuta 2012

Talvi ja loma

Nyt on sitten nautittu talvilomasta hyvän sään aikana. Ainakin pääasiassa hyvän. Torppa on välillä ollut hieman kylmä, mutta kun laittaa tulen hellaan, niin kyllähän se lämpenee. Leivinuunia en nyt ole lämmittänyt vaikka useasti olen aikonut. Siivous on jäänyt tekemättä taaskin. Kylppärin tosin siivosin hieman tavallista paremmin ja makuuhuonetta olen aloittelemassa. Pitäis järjestää tilaa jotta saisi yhden jo keväällä ostetun kaapin kasattua.
Ulkona on tullut oltua melko paljon. Lunta on niin runsaasti että mitenkään tehokkaasti ei mettähommia ole pääsyt tekemään. Lähinnä kuljettu koirien kanssa ja karsittu joitain kohdille osuvia oksia ja rungonpätkiä. Puuvajassa olen saanut pätkittyä lähes kaikki sinne jemmatut oksat ja rangat. Puuta riittää kyllä tälle vuodelle. valmiiksi pilkottuakin vielä on.
Lenkkipolkuja on tallottu. Ollaan jo päästy lähes normaaliin liikuntamäärään. Koipi on kyllä edelleen outo, hieman tunnoton ja jäykkä, mutta ei pahemmin kipuile. Lihaskunto alkaa palautua ja sairasloman ynnä joulun aikana lisääntynyt massa on hieman huvennut. Välillä tulee kuitenkin tolkuton väsymys. Silloin olen sitten levännyt vaan. Yleensäkin uni maistuu. Millään ei viitsisi aamuisin nousta sängystä. Varmaan lämpötilallakin on osuutta asiaan.
Elukatkin ovat ihan ok kunnossa.

sunnuntai, 22. tammikuuta 2012

Turku KV

Oltiin sitten pitkästä aikaa Vannin kanssa näyttelyssä. Vähältä piti taas ettei jäänyt väliin. Pari viikkoa ennen näyttelyä Vanni alkoi lenkillä vaikertaa ja ontua. Onneksi oli vain varpaan kynsi murtunut ja parani riittävästi ennen näyttelyä ilman mitään troppeja, kun vaan jonkinaikaa pidettiin lenkkeily vähemmällä.
Etukäteen arvioin että australialainen tuomari puuttuisi kokoon ja siihen että Vanni on turhan tuhdissa kuosissa. Aika kriittinen tuomari oli. Ainakin ERI:n ja SA:n jakamisessa - toisaalta EH:ta huonompaa ei tullut kellekään. Eikä mun nähdäkseni ollut tarpeenkaan. Ihan nättejä ja hyvin käyttäytyviä olivat kaikki karjikset.
Vannilla oli taas esiintyminen hukassa ja kovin kärkkäästi yritti istua kehässä. Pikkasen hampaidentarkastuksessa ujosteli mutta pikkasen vaan. Saatiin rasti ruttuun "rodunomainen lähestyttäessä".
Tarkaan tuomari Vannia tutkiskeli ja useaan kertaan juoksutti. Lopputuloksena EH. Tässä arvostelu:
Mature bitch of ok shape. Head and expression ok, but earset too wide and low. Good eyeshape & colour. I'd like better angulations front and back. Well sprang(?) ribbs. Short loin. Topline good. Good coat & colour. Carries tail too high. I'd like her to move with more reach & drive. Temperament typical of the breed.
Ihan hyvä arvostelu siis.
Muutenkin näyttelyreissu sujui lupsakkaasti. Vanni bongasi monta ihanaa urosta. Mä bongasin muutaman tutun ihmisen. Myyntikojuillakin kierreltiin ja törsäsin pikkasen vaikkei olisi ollut varaa. Kotimatkalla poikettiin systerin luona kahvilla ja pölisemässä.
Nyt mulla onkin ensi viikko lomaa. Josko saisi jotain kotihommiakin tehtyä.

torstai, 12. tammikuuta 2012

Arkielämää

Lumi on pysynyt maassa vaikka nyt on parina päivänä ollut plussakeli. Viikonlopulla ennustetaan pakkastuvan. Tiistaina olin Narrin kanssa treeneissä eka kertaa sitten viime kevään. Narri ei oikein ole vielä sisäistänyt sitä että radalla pitäisi edetä mun ohjeiden mukaan eikä mennä sinne missä milloinkin on jotain kiinnostavaa. Sain ohjeeksi palkita koira joka esteen jälkeen ja haahuilu väheni huomattavasti. Esteet sinänsä eivät tuota Narrille ongelmia muuta kuin silloin, kun hajut kiinnostavat niin paljon ettei jouda katsomaan eteensä. Treenailtiin maksien alimmilla korkeuksilla.
Mulla oli aikomus treenata Narria ja Vannia vuoroviikkoina mutta Vannilta lohkesi tiistaina kynsi ja jäljelle jäänyt räpäle saa johonkin osuessaan Vannin vaikertamaan. Otan siis ensiviikollakin Narrin. Vanni saa parannella kynttään.
Valde on jo aika hyvin parannellut koipeaan ja olenkin välillä antanut Valden juosta hetken vapaana. Kohtapuoliin varmaan uskalletaan pidentää lenkkejäkin.
Töissäkin on ollut rauhallista.

sunnuntai, 8. tammikuuta 2012

On hanget korkeat nietokset ... ja pakkastakin

Eilen tuli talvi. Lunta oli sadellut yön aikana ihan kunnolla ja päivällä satoi lisää. Aurinkokin paistoi. Välillä yhtäaikaa lumisateen kanssa. Tänään ei ole lunta satanut mutta aamulla oli yllättävän kova pakkanen. Lumi on sellaista hauskaa höttöä, niinkuin pakkaslumi tapaa ollakin.

Ollaan koirien kanssa tehty "mettähommia". Ihan pikkuhiljaa vaan. Hakeudutaan johonkin aurinkoiseen kohtaan karsimaan oksia ja kaatuneita puita. Käsisahalla on runkoja pätkittykin. Hommiin otan yhden koiran kerralla ja laitan liinaan, jotta saan sitten suht äkkiä kiinni, jos tarvetta on.  Kovin pitkää rupeamaan en kerralla tee vaan vaihdan koiran ja samalla vien joitain oksia pihapiirin tuntumaan. Takaisinpäin mennessä sitten taas kuskataan roskaoksia metsään. Valde ei tänään oikein viihtynyt joten Valden kanssa lähinnä käytiin hakemassa oksia metsästä.
Torppaakin olen tänään oikein urakalla lämmittänyt. Illansuussa laitoin leivinuuniin tulen. Olisi hyvä saada tuo "kivikasa" kunnolla lämpimäksi, niin sitten riittää vähempikin. Työpäivien aikana ei paljoa ehdi tulta hellassa pitää.
Tiaiset ja viherpeipot parveilevat lintulaudalla. Punatulkkuja ei tänä talvena ole vielä näkynyt.